Oleskelulupa on nyt saatu, vähän myöhässä tosin. Laiskuuttani en hoitanut sitäkään hommaa ajoissa. Poliisisetä oli tiukkana, mutta ei osannut onneksi englantia, eikä siten voinut kohdistaa saarnaansa suoraan minulle. Asianosaisena teeskentelin yllättyneen tietämätöntä ja täydestä meni. Nauroin vähän sedän huonoille vitseillekin ja näin säästyin 40€ sakoilta. ”Kyllä, olen varma, että olen naimaton.” Seuraavalla viikolla menin hakemaan sinisen läpyskän, jossa todistetaan, että olen erasmus-opiskelija, enkä mikä tahansa pummi. ”Muistatkos minua?” Poliisisetä kysyi ja teeskentelin taas. Tällä kertaa halusin unohtaa nähneeni saman sedän edellisenä viikonloppuna paikallisessa ravintolassa, jossa tiettävästi oli erasmusopiskelijoiden tervetuliaisjuhlat. Onneksi on valikoiva muisti.
Kuukaudenpäivät olen jo kohta asunut omassa huoneessa, yksin. En meinaa saada yksinäisyydestä tarpeekseni. Lieneekö syynä länsimainen individualismi vai viimeisen kuukauden intesiivinen ryhmässä eläminen, en tiedä. Joka tapauksessa olen tyytyväinen uuteen itsenäisyyteeni. Täydellistä se ei kuitenkaan ole, sillä minulla on kämppis. Suunnilleen itseni ikäinen, mukava tyttö opiskelee viimeistä vuotta arkkitehdiksi. Lopputöiltään ja armeijasta palanneelta poikaystävältään hän ei kerkiä harjoittaa turkkilaisille tyypillistä, tukahduttavaa vieraanvaraisuutta, mikä sopii minulle. Silloin tällöin sattuu kuitenkin jännittäviä juttuja. Vähän aikaa sitten hajotin vahingossa teepannun pudottaessani sen lattialle. Kun kämppis palasi lomamatkaltaan, kerroin ostaneeni tietenkin uuden tilalle. Tyttö oli järkyttynyt. Tietenkään minun ei olisi pitänyt ostaa uutta! Eräänä toisena päivänä viikkasin kämppiksen pyykit pois narulta, koska halusin ripustaa omani kuivumaan. Seuraavana päivänä hän oli viikannut minun pyykkini vastapalvelukseksi. Aina kun ostan jotain jääkaappiin, ilmestyy vierelle lisää tavaraa. Näyttää siltä, että olen vieraana, vaikka maksan vuokraa. Tähän rooliin on itsenäisyyteen tottuneen vaikea sopeutua.
Suomessakin minulla on paljon rooleja, mutta Turkissa roolieni määrä on vähintään kaksinkertaistunut. Kuten yleensäkin, jotkut rooleista ovat keskenään ristiriidassa. Eräät taas täydentävät toisiaan. Tässä ristitulessa pyrin rakentamaan identiteettiäni, hahmottamaan minuuttani. Yksikään rooli ei ole itsekseen merkittävä, mutta yhtään roolia ei voi myöskään jättää huomiotta. On kuitenkin varmasti rooleja, joita en ole tullut vielä edes ajatelleeksi. Aika näyttää. Enempää analysoimatta aion antaa tässä listan niistä rooleista, jotka toistaiseksi olen pystynyt nimeämään. Päätelkää mitä päättelette, ja kertokaa toki ajatuksenne minullekin. Ne luuultavasti auttavat uuden paikallisidentiteettini luomisessa.
Olen tyhmä turisti, maahanmuuttaja, vieras, vieraanvarainen, ahkera opiskelija, taiteilija, opettaja, eksoottinen ulkomaalainen, kielitaidoton, kielitaitoinen, nainen, tyttö, naisellinen, epänaisellinen, potentiaalinen pillu, heikko, suojeltava, vahva, rohkea, hauska, hiljainen, tylsä, mystinen, yksinäinen, ryhmäläinen, kiltti, kiva kaveri, ystävä, tahdoton, päättäväinen, tahtomattaankin itsepäinen, viisas, kaunis, naimakelpoinen.
Ei ehkä kevyesti, mutta ytimekkäästi näin.