Huomioita

Turkkilainen on aina cool. Turkkilainen ei huuda, eikä valita, ainakaan kovaan ääneen. Myöntymisen merkiksi turkkilainen on hiljaa. Sanoakseen ei, hän nostaa hieman kulmiaan ja maiskauttaa kevyen ylimielisesti suutaan. Turkkilainen ei kiittele ylitsevuotavasti, ehkä kerran, jos hyvin käy. Sen sijaan turkkilainen toivottaa aina hyvää päivänjatkoa, hyvää iltaa, yötä tai vaikkapa työtä. Ehkä sekin on kiitos. Kiitokseksi voitaneen tulkita myös se, että turkkilainen on aina vieraanvarainen. Tästä olen tainnut jo mainita.

Turkkilaiset rakastavat teetä, mutta siitäkin olenkin jo kertonut aiemmin.

Turkkilaiset rakastavat valtaisia aamiaisia, joihin kuuluu teen lisäksi valkoista leipää, paljon hunajaa, kurkkua, tomaattia, suolaista fetatyyppistä juustoa, lisää hunajaa, voita, mustia ja vihreitä oliiveja, lisää teetä, paistettuja kananmunia sekä paikallista maustemakkaraa sucukia. Jälkiruoaksi tarjoillaan hunajamelonia. Vaarana on, että aamiaisen nauttimiseen menee tunteja, eikä syömistä osaa lopettaa ennen halkeamispistettä. Makujen yhdistelmä hipoo mielestäni täydellisyyttä. Tällaista aamiaista saa nauttia paitsi ihmisten kodeissa, myös useissa kahviloissa, melkein missä vaan. Brunssin ystävän paratiisi on Turkki.

Turkkilainen ajokulttuuri on mielenkiintoinen. Lähes poikkeuksetta ajaminen tapahtuu keskellä tietä, keskiviivan päällä. Aina voi ajaa vähän ylinopeutta ja työntyä kaikkiin väleihin, joihin ei oikeastaan mahdu tai kerkiä. Aina voi toivoa, että muut väistää. Torvea kuuluu soittaa paljon ja usein, vaikkapa vain hyvästiksi pihasta lähdettäessä. Turkkilainen soittaa aina autossa musiikkia, ilman musiikkia ei voi ajaa. Lopuksi voisi mainita, että turkkilainen koristaa autoansa mielellään mm. liimaamalla pinkkiä keinoturkista kojelaudalle.

Turkissa on kulkukissoja joka paikassa ja paljon. Ne on kaikki söpöjä, pieniä ja ihan kotikissan näköisiä. Niitä tekisi mieli silittää. Ne on äänekkäämpiä kuin mitkään aiemmin näkemäni kissat, ja valmiita huutamaan ruokaa turisteilta aina vähän kovempaa. Kulkukoirat on paljon rumempia kuin kissat. Ne on isoja ja romuluisia. Ne näyttävät likaisilta ja uhkaavilta, lähinnä kokonsa vuoksi. Niitä ei tee mieli silittää. Ehkä tästä syystä useimmat turkkilaiset pitävät kissoista, mutta eivät juurikaan koirista. Toisaalta asiaan saattaa vaikuttaa islamin perintö: musta koira on lähes yhtä kuin saatana.

Turkkilainen on siisti. Olen usein kantanut tyhjää vesipulloa keskustassa korttelikaupalla löytämättä sille loppusijoituspaikkaa. Kadulla ei näy roskiksia, mutta ei myöskään roskia. Niitä ei yksinkertaisesti ole. Ilmeisesti joka ansaitsee elanstonsa roskia noukkimalla, hyvät rahat varmaan, ainakin tuloksesta päätellen.

Lisää huomioita myöhemmin...