Eri meininki sama meininki

Vastaan tulee punkkari, hevari, bisnesmies sekä vanhus lapsen kanssa, paljon naisia, joilla ei ole huivia. Jopa joitakin lyhythiuksisia naisia olen huomannut, sekä pari rekkistä. Suurin uutuus on kuitekin se, että vastaantulijoista joka toinen on todella nainen, eikä vain joka kymmenes. Näköhavaintoja on myös pitkähiuksisista miehistä sekä tatuoinneista, lävistyksistä ei. Suuret ja pienet kadut risteilevät, nousevat ja laskevat kuin serpentiini. Saavumme myöhään ja parkkipaikkoja on jäljellä enää 45 asteen alamäessä. Kuski kääntää pyörät kohti katukiveystä ja toivoo, ettei yöllä sada. Viimeksi satoi kolme viikkoa sitten.

Olen saapunut Istanbuliin. Uuden majapaikkamme isäntä ei vietä ramadania, eikä muutenkaan pidä uskonnon sekoittamisesta politiikkaan. Hän pitää meille säännöllisen epäsäännöllisesti epätoivon vimmalla ryöpsähteleviä puheita siitä, kuinka huivien kieltäminen yliopistolla ja muissa valtion komplekseissa itse asiassa edistää demokratiaa. Yritän ymmärtää häntä. Käynnissä on vallankumous. Hukuttaakseen epätoivonsa ihmisyyttä kohtaan uusi ystävämme suunnittelee matkaa kotikaupunkiinsa Izmiriin. Hän kutsuu meidät vieraakseen ja lupaa viikon verran telttailua salatuilla rannoilla, joista muut turistit eivät ole vielä kuulleet huhuakaan. Olen mukana.

Kuukausi Kayserissa on takana. Se kului nopeammin kuin ikinä olisi uskonut. Tapasin monia ihania ihmisiä ja näin paljon mielenkiintoisia asioita. Kuulin kyllästymiseen asti: ”Jos sulla vaan on minkäänlaisia ongelmia, niin soita ihmeessä!” Vieläkään en silti lakkaa ihmettelemästä tätä vieraanvaraisuutta, joka kerta toisensa jälkeen ilmestyy kuin tyhjästä. Aina ilmestyy joku, joka haluaa majoittaa minut maksutta, käyttää ainoan vapaahetkensä esitelläkseen kaupunkia ja juoda aamiaisella kahvia teen sijaan. Päivä päivältä stressaan yhä vähemmän. Kaikki järjestyy. Toivottavasti opin jotain ja osaan tulevaisuudessa olla edes melkein yhtä varauksettoman antelias omia vieraitani kohtaan.