Taistelun tulos

Yritin äsken opiskella, mutta motivaatio ei riittänyt. On niin vähän vapaa-aikaa, että sen haluaa käyttää rentoutumiseen. Syön salmiakkia ja kirjoitan tätä. Analysoin kokemaani, yritän ainakin. Koko ajan tapahtuu niin paljon ja nopeasti, ettei pää meinaa millään pysyä mukana.

Ristituli tuutorien välillä on laantunut. Kävi niin, että traditionaaliset luovuttivat. Tällä porukalla oli ollut hieman omintakeinen kuva siitä, mitä on olla tuutorina erasmus-opiskelijoille. Kaiken voi tiivistää sanaan pelko. Vallalla olleen kuvitelman mukaan heitä pidettäisiin syntipukkeina, mikäli meille tapahtuisi jotain. Tilanne kärjistyi siihen, että saimme moraalisaarnan. Ryhmän puhemies yritti saada meidät vakuuttuneeksi siitä, ettei vapauttamme yritetä riistää. Käytännön ohjeet olivat kuitenkin seuraavanlaisia:

- Jos lähdette johonkin ilmoittakaa meille. Meidän täytyy tietää missä olette, mitä teette ja kenen kanssa.

- Älkää luottako kehenkään. Älkää ainakaan sen yhden epäluotettavan tuutorin kavereihin.

- Jos haluatte tehdä jotain, niin soittakaa meille. Me järjestetään kaikki.

Vastaavia neuvoja on satanut jo pitkään, mutta nyt kaikki oli oikein tiivistettynä yhteen puheeseen. Lauseiden välillä ei paljon päässyt puheenvuoroja käyttämään, enkä kokenut tulleeni kuulluksi, vaikka puhuin mielestäni hyvinkin suoraan. Myöhemmin jaoimme ahdistuksemme modernien tuutorien kanssa, sekä puhuimme joillekin opettajille. Lisäksi päätimme kutsua ongelmaihmiset illalliselle ja keskustella tilanteesta niin suoraan kuin mahdollista.

Kutsu kävi ja ihmiset saapuivat. Asian ottaminen puheeksi oli kuitenkin vaikeaa. Tunnelma oli jännittynyt. Vasta usean tunnin kuluttua aloitin keskustelun. Kävi ilmi, että eräs opettajista oli jo puhunut tuutoreiden kanssa. He pahoittelivat mahdollista aiheuttamaansa häiriötä ja niin tietysti mekin. He eivät kuitenkaan muistaneet enää ollenkaan edellisenä päivänä käymäänne keskustelua tai mitään muutakaan aiemmin sanottua. Tyypit kiisti kaiken ja yritti olla niinkuin ei mitään. Joka toisessa lauseessa vakuuttivat, että nyt tietävät, etteivät ole meistä vastuussa ja siten voimme tehdä vastedes mitä itse haluamme. Joka toisessa taas antoivat edellä kuvattuja elämänohjeita. Mitään ei siis selvästi ollut sisäistetty. Hämmentävin oli kuitenkin lausunto, jonka mukaan arvon puhemiehellä on kyllä henkilökohtaisia erimielisyyksiä yhden morernin kanssa, mutta sen ei tarvitse vaikuttaa mihinkään. Käytännössä – ole kuin et huomaisikaan. Arvon puhemies ei vaan millään suostunut ymmärtämään, ettei se ole niin helppoa, kuin luulisi!

Tuon illan jälkeen ei ole traditionaalisten päivittäisiä, monta kertaa päivässä toistuvia kontrollipuheluita enää kuulunut. Eikä sen puoleen mitään muitakaan puheluita. Luulen saaneeni elämäni ensimmäisen vihamiehen, mutta minkäs sille voi. Itse en ole vihainen, ainakaan paljon. Ympärilläni on paljon ihmisiä, jotka vaikuttavat olevan kiinnostuneita minusta muutenkin kuin velvollisuutena.