Intensiivistä

Minusta on tullut osa kolmikkoa, joka erkaantuu vain yöksi. Olen aiemmassa elämässäni tottunut ryhmätoimintaan, mutta odotan silti räjähdystä. Yleensä jokapäiväisen seuralaisen naama alkaa jossain vaiheessa ärsyttää, varsinkin henkilökohtaisten intressien ollessa varsin erilaiset. Aika näyttää. Toistaiseksi kaksi meistä on halunnut ottaa rennosti ja tarkkailla tapahtumien kulkua, yksi sensijaan kaipaa jatkuvasti toimintaa ja aktiviteetteja, joita varsinkaan lähiympäristö ei edes tarjoa (lue: juhlia ja olutta). Ajoittain olen aistivinani jännittynyttä hermostuneisuutta. Pakka sekoittuu luultavasti huomenna, sillä ranskalaiset ovat tiettävästi jo matkalla. Vierasmajan huoneista on useita vapaana. Individualisti minussa toivoo, että saan pitää omani kokonaan itselläni.

Sosiaalisen jännityksen lisäksi on mainittava tietysti kulttuurinen puoli. Kävin moskeijassa. En vieläkään ole saanut selville mihin tapahtumaan oikeastaan otin osaa, mutta päivä oli tärkeä. Paikallinen oppaamme ei ollut syönyt koko päivänä. Kuuluu asiaan. Vaatteiden valinta on oma lukunsa, muttei ollenkaan illan vaikein osuus. Moskeijan pihalla kiedoin huivin päähäni ja kolmikkomme jakautui. Oppaamme naispuolisen sukulaisen seurassa osasimme sisälle oikeasta ovesta, pienelle yläparvelle. Kengät hyllyyn ja läpi kymmenien rukoilijoiden rivien. Yhteisen kielen puuttuessa oli hankala pahoitella sormille astumista. Tyhjä paikka rivissä löytyi suhteilla. Saapuessamme moskeijan pihallakin oli jo monta riviä porukkaa. Parvella oli todella kuuma. Äkkiä olisi voinut luulla kuolevansa nestehukkaan alta minuutin, joten vesitarjoilu tuli tarpeeseen. Viereinen mummo tarjosi japanilaistyylistä viuhkaansa lainaksi. Se helpotti, mutta hikoilin silti luultavasti enemmän kuin koskaan. Arviolta kymmenen minuutin välein yritin vaihtaa asentoa, ettei jalat menisi kuolioon. Onneksi fyysiseen ahdinkoon ei kerinnyt keskittyä liikaa, koska seremonia oli niin mielenkiintoinen. Kuulemma monipuolisempi kuin yleensä. Mistään en ymmärtänyt tietenkään mitään, mutta tajusin olevani ulkopuolinen. Naiset toistelivat allahia ja itkivät ja nauroivat vuorotellen. Eräs puhui kielillä. Hypnoottisen sanojen toistelun aikana olin hetken varma, että porukka hokee mun nimeä. Kuumuus teki kai tehtävänsä.

Varsin vaikuttavaa. En ollenkaan ihmettele, että kyseisellä uskonnolla on parikin seuraajaa. Ylitettyäni rukoilijoiden rivit taas uudelleen oli ulkona. Paikallisväestö osoitti jälleen vieraanvaraisuuttaan viemällä meidät jäätelölle ja kiertoajelulle. Huh. Olipa hyvä, että tuli mentyä. En kuitenkaan taida mennä ihan heti vastaavan intensiteetin omaavaan tapahtumaan uudestaan. Tuntui aika paljon siltä, ettei se ollut turistin paikka. Vaikka kuinka muuta vakuutetaan, koin olevani tunkeilija.